lauantai 5. heinäkuuta 2014

Mikäs työkalu tänään unohdettaisiin?

Eilen tuli sitten ravattua pariinkin kertaan rautakaupassa. Ulkomuistista ostettu pikaliitin vesimittarin kylkeen ei sitten osunutkaan ihan kohdalleen. Ylläri :) Mittasin (mukamas), että olisi ollut 1", kun olikin 3/4" sisäkierteillä.... hitto että ärsytti. Meinasin jo liikkeessäkin ottaa varuiksi molemmat mukaan, mutta jätin kuitenkin itsevarmana pienemmän hyllyyn.

Eipä siinä. Oikean kokoinen liitin paikalleen, vedet auki. Eikös se sitten vuoda jostain juuresta, joten taitaapa jonkin tiivisteen vielä kaivata siihen väliin. Tai kierreteippiä. Tai jotain. Pitänee taas häiriköidä osaavampia. Sori vaan iskä ja veljet, tyhmä ei vaan osaa :)

Sen enempiä valittamatta loppuun lista, mikä lienee aika perussettiä rakentajille pienistä vastoinkäymisistä: laudat pöydälle, saha käyntiin. Terä löysällä. Bensa loppuu, teräöljy loppuu (Onneksi oli kontissa). Muottilaatikkoa kasaan, naulat loppuu taskusta, autossa on muutamia muovipussissa, naulalaatikko tietenkin toisessa autossa, pari hutilyöntiä illan riemuksi ensin peukaloon ja sitten etusormeen. Tyhmä. Naulat aivan finaalissa, homman vaihto. Akkukone esiin ja poraamaan kiinnitysreikiä raudanvääntimelle. Akku loppuu, sitten toinenkin, hetken latausta, uusi yritys. Terä poikki. Saatana. Onneksi niitä on laatikossa lisää. Akku taas loppu, liian lyhyt lataus. Väännän sitten loput pari milliä melkein käsin. Pultit? No tietenkin 50 milliä liian lyhyet ostin, ettei ihan riitä. Voi perse. Tietää visiittiä rautakauppaan, koska pakissakaan ei ole pultteja just sopivaa kokoa.   

Noh, leuka rintaan ja tänään sitten kohti uusia pettymyksiä. Ensi töiksi varmaan haettava kompura, naulain ja sirkkeli. Käsipelillä en ala tusinaa pilarilaatikkoa kyllä naulaamaan. Loppuu sormet kesken.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti