... No ei vaan vittu välttämättä jaksa! Kiitti Sami Hedberg tästä heitosta, mikä on syöpynyt tajuntaan :) Jotenkin kuvasti kyllä tätä päivää ja iltaa (ja viikkoa) hienosti.
Koska mikään ei ole hienompaa, kuin lukea miten huonosti toisilla menee, niin tulkoon tästä nyt kaikille riittävästi sillä saralla.
Tarina alkaa edellisen päivityksen jälkeisestä aamusta (keskiviikko?): olin matkalla Vantaalle ja tietenkin ajotietokone näytti, että matkaa voisi taittaa vielä 200km tankkaamatta. Riittäisi duuniin, mutta tuskin takaisin Lahteen. Eikä varsinkaan poikien viemiseksi harkkoihin, jotka alkaa 16:30. Vika palaveri loppuu klo 15, mikä tarkoitti sitä ettei tankkaamiselle ole aikaa illasta, jos meinaa saada jannut ajoissa Parkouriin. Päätöksiä päätöksiä.. Kaarran Käkkäräisen kylmäasemalle (halvinta 98E:a Lahessa, lähes poikkeuksetta). Mietin ja naureskelen mielessäni: olispa hupaisaa, jos unohtais pankkikorttinsa pinkoodin, eikä olis rahaa, eikä toisia kortteja ja bensa olis loppu. Onneks mulla on koko helvetin korttinippu mukana. Aaahhhahahaaa. Naureskelen itelleni. Vitun fiksua. Karma hoitaa homman: Pinkoodi lukittu. Voi perseen suti. Onneks on toiset kortit. No ei muuten ole. Muistan samalla hetkellä, että korttikotelo on raksatakin taskussa. Voitto. Vitutuksenpurkupuhelu vaimolle ja nöyrästi kotia kohti hakemaan maksuvälineitä. Puolivälissä muistan, että on vielä vanhan pankin kortti jemmassa puhelimen kotelossa. Jes :) Seuraavalta asemalta bensaa tankkiin ja duunia kohti.
Keskiviikkona en jaksanut raksalle lähteä illalla.
Torstai ja kurkku hieman kipeä: nytkö se helvetin flunssa sitten iskee, kun työkaverit ja perheenjäsenet on yskineet ja räkineet kilpaa ympärillä koko syksyn :/ Ei auta, töitä kohti. Illalla kuuden maissa himassa ja mietin onko järkeä lähteä enää puuhastelemaan. Tahto vie voiton mukavuudenhalusta ja suuntaan tontille.
Muistan pukiessani, että housut on kasseista perseeseen asti revenneet. Kaipa näillä vielä tarkenee, paikkailen sitten viikonloppuna. Tontilla ihmettelen että mitähän hittoa olin tekemässä. Laitan mielen kirkastumista odotellessa kuviosahan terän kiinni, kohta sitä tarvitaan kuitenkin jossain. Kalvohommiin ruvettava. Tietenkin reivoja edessä, ettei pääse kalvoja laittamaan. Akkukone autosta ja eka ruuvi irti yhdestä laudasta. Melkein toisenkin sain, mutta akku finaalissa. Taas. Joko liian kylmä, tai ikä tullut vastaan. Todennäköisesti molemmat. Astun gasellimaisella spagaatilla alas tikkailta: KRAATS!!! Housut ratki: navasta selkään. Hienoa. On ainakin helppo käydä kusella viiluja avaamatta. Tai paskalla. Mittaillaan vielä mestarin kanssa seiniä silmillä ja ihmetellään ääneen kuinka monimutkaiseen malliin joku on päätynyt rakenteissa. Niinpä. Kyllähän se näytti niin kivalta siinä piirustuksissa, kun ihmeteltiin pohjakuvaa vasta. Jos yhtään kolmiuloitteisena olisi miettinyt, niin kaikki vinkkelit ja pömpelit ja kehähässäkät olis aiheuttanut varmaan paskahalvauksen jo siinä kohtaa projektia.
Hetken askartelen vielä ja totean, että taitaa olla ehkä ensimmäinen näitä "tästäeinytvaanvittutuuyhtäänmitään"-päiviä. Pakkaan kamat ja lähden himaan.
Käyn kuitenkin vielä varmuuden vuoksi kokeilemassa Siwassa, että pankkikortti on yhä lukossa. Saan taas toisella kortilla vatsatautivaroituspuhelun motivoimat mustikkasopat ostettua.
Ja tätä kirjoittaessani: yööörgh. Esikoiselle iski oksutauti. Fuck yeah! Voi vaan arvuutella kuka neljästä on seuraavana vuorossa... Pesukone laulaakin sitten tauotta pari päivää putkeen, kun niin isoa ämpäriä ei talosta löydy, mistä ei voisi laatoittaa ohi...
P.s. Elämä on oikeasti aika iisiä, jos tässä on suurimmat ongelmat mistä keksii kirjoittaa. Tsemiä vaan Ukrainaan...
Kone vaan kaapista ja tikkaamaan niin perkeleesti :) luulis housujen kestävän, kunnes lahoavat taas jostain kohtaa. 
